sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vuosi 2015


Tältä näyttää meidän vuotemme. Mukaan mahtuu onnistumisia ja kompastumisia. Yhteen pakettiin on vaikea kirjoittaa jokaisesta kuukaudesta. Mutta yritän silti, sillä mielestäni on hyvä kerran vuodessa muistella kohokohtia.

Heti 2015 alussa, meidät voitiin bongata Oulusta. Vietimme uuden vuoden sukulaisilla. Roopen päivät eivät käyneet pitkiksi kun kaksi villakoiraa Onni ja Vallu pitivät seuraa. Tammikuussa kävimme myös aktiivisesti agilitytreeneissä ja kehityttiin hurjaa vauhtia. Roope nousi kaikista epäonnistumisista ja kurssin loppupuolella päästiin jo pitkiä ratapätkiä.
Helmi- ja maaliskuu jäivät blogin puolelta pois, mutta silloin lähinnä nautimme talven lopusta. hiihtoloman vietimme Levillä, jolloin Roope oleili mummolassa. Huhtikuun alkuun mahtui studiokuvia ja kotitekoisien herkkujen leipomista. Pari epävirallista rakennekuvaa tuli myös otettua.
Toukokuussa kävin katsomassa elämäni ensimmäiset toko-kilpailut. Kesä alkoi jo hieman lämmittää ja puissa näkymään vihreää. Tähän aikaan alkoi myös näkyä Roopen käyttäytyminen muita koiria kohtaan.
Kesälomaa ennen haimme apua ongelmiin. Kurssikerrat opettivat meille paljon ja saimme vastauksia kysymyksiin. Uusimme myös kokonaan yläkerran parvekkeen, joka osoittautui tekonurmimaton jälkeen Roopen suosikki paikaksi.
Heinäkuussa seikkailimme Helsingin ja Oulun välillä. Matkamme alkoi Kuopiosta ja päättyi Oulun kautta Ohtakariin. Oli varmasti yksi kesän parhaista reissuista! Ehdottomasti kuukauden suurin hankita oli uusi objektiivi! Lisäksi kokeilin hieman videoiden kuvaamista kameranjalalla.
Hyppy Lokakuuhun. Päätin postaustahdin olevan toissijainen asia. Laatu ensin. Lisäksi otimme muutamia suloisia Halloween kuvia!
Marraskuun vietettiin joulua odotellessa. Tilasimme Totoro-asun, joka tulikin vasta joulukuun puolella. Itsenäisyysjuhlia pidimme sukulaisille.
Joulukuu, odotellessa lunta.. Harmaus ja pimeys väsyttää hurjasti, eikä valoa riitä enää koulunkaan jälkeen. Kohta onkin lähtö taas Ouluun vuoden vaihteeksi!

Onnellista uutta vuotta 2016! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti