lauantai 13. huhtikuuta 2013

Paljon tapahtunutta

Agilityä:
Vähän aikaa sitten ilmoitimme Roopen agility kursille. Roope tosin oli aika innokas joten koko ajan piti olla katsomassa ettei se lähde muitten koirien kanssa leikkimään. Esteet kuitenkin meni tosi hienosti. Esim. putki oli Roopen suosikki jota olisi voinut mennä yöt ja päivät. Kaikkein pelottavin oli a-este. Sekin mentiin vaikka häntä koipien välissä. Loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. Kunnes seuraavalla kerralla meni "vähän" yli. Päätimme sitten että tulemme vuoden päästä uudelleen. Jospa Roope olisi sitten vähän rauhoittunut.

Taas karvaton:
Taas äiti sai vimman leikata turkki lyhyeksi.. Nykyään tuo trimmaus kaan ei ole mikään kummallinen asia. Hienosti Roope istuu, seisoo ja makaa lattialla kun äiti ährää trimmerin kanssa. Lopulta olkkariin juoksee karvaton ja täynnä energiaa oleva pikku- poika.

Uusia temppuja:
Opettettiin Annin kanssa Roopelle uusia temppuja. Nykyään temput istu, maahan, seiso, paikka, sivuun, tule, ryömi, ylös, kuitti ja putki onnistuva hyvin! Kärsivällisyyttäkin on harjoiteltu ja sekin on onnistunut. Nykyään Roope ei enään hypi ovesta tulleita ihmisiä vasten. (Ainakaan suurinta osaa)   :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti